Annen akatemia

Anne Mäkinen on kuin naisjalkapalloilumme Jari Litmanen. Mäkinen on sekä menestynein että kautta aikojen ensimmäinen jalkapalloa ammatikseen pelannut suomalaisnainen. Anne on edustanut Suomea aikuisten tasolla yli sadassa kansainvälisessä ottelussa.

 

Kansainvälinen huippu-ura

 

Naismaajoukkueessa jo viisitoistavuotiaana pelanneen Mäkisen tie vei Mäkelänrinteen urheilulukion kautta Yhdysvaltoihin ja jalkapallostaan kuuluisaan University of Notre Dameen. Hänen ammattilaisuransa alkoi samassa maassa pian valmistumisen jälkeen. Monipuolisen keskikenttäpelaajan työnantajia olivat ammattilaisjoukkueet Washington Freedom ja Philadelphia Charge.

Viimeisen pelivuotensa 2009 Anne Mäkinen pelasi Tukholman AIK:ssa. Onkin luonnollista, että peliuransa jälkeen hän aikoo jatkossa hyödyntää kokemuksiaan ja tietotaitoaan suomalaisen nais- ja tyttöjalkapallon hyväksi. Naisten jalkapallo on viime vuosina yleistyneen ammattilaisuuden myötä muuttunut ja kehittynyt varsin rajusti. Maajoukkueemme menestys on lisännyt lisenssipelaajien määrää etenkin tyttöpuolella.

 

Annen Akatemia

 

Vuonna 2006 perustettu ANNEN AKATEMIA on elänyt ajatuksissa jo vuosia. Akatemian tavoitteena on parantaa ja lisätä suomalaisten tyttöpelaajien mahdollisuuksia pysyä mukana kansainvälisessä kilpailussa. Kunnianhimoinen ja määrätietoinen Mäkinen haluaa osallistua haastavaan työhön kehittääkseen paitsi itseään, ennen kaikkea suomalaisia tyttöpelaajia - kenties uusiksi ”annemäkisiksi”.

Idea on räätälöity 12-15-vuotiaille lupaaville tytöille. Akatemiaan valitaan 22 pelaajaa kuhunkin ikäluokkaan. Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin joululomalla 2006, ja siitä eteenpäin kolmen päivän pituisia leirejä on pidetty kaksi kertaa vuodessa.

 

Mahdollisuus kehittyä

 

Annen akatemia on tyttöpelaajalle suuri mahdollisuus. Mahdollisuus harjoitella monipuolisesti jalkapallon tärkeimpiä taitoja: syöttämistä, ensimmäistä kosketusta, maalintekoa, liikkumista. Mahdollisuus verrata omaa osaamista ikäluokan lahjakkaimpiin pelaajiin ja tutustua näihin myös kentän ulkopuolella. Mahdollisuus imeä huippuvalmentajien futistietoutta innostavassa ilmapiirissä. Mahdollisuus tutustua ammattimaiseen ja kokonaisvaltaiseen jalkapalloharjoitteluun. Yksinkertaisesti - mahdollisuus kehittyä.

Hyvän pelaajan peruspääomaan kuuluvat kunnianhimoiset tavoitteet ja suuret unelmat. Annen akatemia tarjoaa mahdollisuuden niiden toteuttamiseen. Kaiken takana on pelaajalähtöinen ote maailman kuningaspeliin, jalkapalloon.