Täkäläistä futista kuulee Suomessa sekä ihannoitavan että väheksyttävän. Yhdelle tulevat Italiasta mieleen samettiset nurmet, täydet katsomot, satumaisen taitavat tähtipelaajat. Toinen väittää maan olevan täynnä korruptiota, raukkamaisia filmaajia, vedonlyönti- ja muita skandaaleja. Kolmas näkee italialaisfutiksen moniulotteisuuden, ristiriitaisuuden, metsän puilta. Ja on lähimpänä totuutta.

Löytyy varmasti useita syitä, miksi saapasmaa ei ole ulkomaille siirtyvien suomalaispelaajien ensisijaisia osoitteita. Puuttumatta tähän tämän tarkemmin, koko asia kannattaisi - yleiselläkin tasolla - kääntää toisin päin: kellä tahansa on hyvät mahdollisuudet sopeutua Italiaan tai mihin hyvänsä maahan, jos… Niin, jos mitä?

Oma tahto, suvaitsevaisuus, kyky heittäytyä osaksi vierasta ympäristöä, valmius ottaa vastaan yllättäviä tilanteita, taju siitä, että Suomi on elintasoltaan koko maailman huippua, sekä ennen kaikkea aito halu oppia uutta kieltä kantavat pitkälle. Suuri osa Italiassa pelanneista jalka-, kori- ja lentopalloilijoista on sopeutunut maahan mainiosti oltuaan valmis ylittämään luonnolliset alkuvaikeudet. Oma avarakatseisuus helpottaa kummasti suhtautumista oudoilta tuntuviin asioihin.

Avainkysymyksen voisikin muotoilla näin: löytyykö lopulta ensimmäistäkään painavaa syytä, miksi sopeutuminen ei voisi olla mahdollista? Tai jos joku ei onnistu sopeutumaan, onko todellinen syy vieraassa ympäristössä vai sittenkin hänessä itsessään? Toki toisinaan eteen saattaa ilmestyä ylittämättömiä ja itsestä riippumattomia ongelmia, mutta eikö niin voi toisaalta tapahtua missä maassa tahansa?

Syyskuu 2004, naisten Serie A2:n avauskierroksen ottelu Como-Porto Mantovano, ensimmäinen kausi Comon valmentajana. Ei hyvältä näytä, harjoitellut asiat ovat valovuoden päässä valmiista, turpaan tulee ja rumasti. Ottelun jälkeen tulee koettua jotakin ainutlaatuista. Muuan ”kannattaja” päättää pistää parastaan ja huutaa katsomosta:

- Saatanan pingviini, painu takaisin kotimaahasi!

Kun rasismin sukuisia tilanteita kohtaa ulkomailla, koko vastenmielinen ilmiö alkaa ällöttää yhä enemmän myös kotimaassa. Yhtä lailla rasistien kuin heidän, jotka eivät ole valmiita sopeutumaan vähänkin totutusta poikkeavaan kulttuuriin, olisi terveellistä ymmärtää, että elämme kaikki sentään Euroopassa - kun nyt kerran omasta maanosastamme on kyse.

Comon-tapaus avasi silmiä monella tavoin. Väliäkö sillä, lukeeko passissasi Suomi, Saksa tai Espanja? Väliäkö sillä, pelaatko tai valmennatko Allsvenskanissa, Axpo Super Leaguessa vai Serie A:ssa? Olet jalkapalloilija tai valmentaja maasta, sarjasta, kulttuurista riippumatta. Ja peli on aivan sama Suomessa kuin Italiassa. Kauden 2004-05 päätteeksi Como muuten saavutti tavoitteensa ja säilyi sarjassa.



Usein kuulee puheita kulttuurishokeista tai kuluneita fraaseja tyyliin ”maassa maan tavalla”. Huolimatta siitä, että hokemissa on varmasti perää tasan niin kauan kuin niitä jaksetaan toistaa, voisi olla aiheellista katsoa niiden taakse. Vaikka tietyt tavat ja tottumukset vaihtelevat eri maiden välillä, kunnioitus, suvaitsevaisuus, avarakatseisuus, ystävällisyys, hyvä käytös jne. lienevät silti universaaleja ja ajattomia käsitteitä.

Jos joku toimii kohteliaasti kotimaassaan, hän tehnee samoin myös ulkomailla. Ei tarvitse olla suuri keksijä tai sosiaalipsykologi huomioidakseen toiset ihmiset. Terveen järjen käyttö on paras keino oppia sopeutumaan mihin tahansa, mikä pätee yhtä lailla jalkapalloon kuin kaikkeen muuhunkin.

Jalkapalloilijan ura on täynnä onnistumisia ja epäonnistumisia, voittoja ja tappioita, ylä- ja alamäkiä, onnea ja epäonnea, nautintoa ja vastoinkäymisiä, myötä- ja vastatuulta, riemua ja pettymyksiä, mutta tärkein ulkomailla työskentelyn tarjoama anti kiteytyy yhteen sanaan: elämänkokemus.

Orsalaisia pelaa ympäri Eurooppaa Suomesta Espanjaan, Ruotsista Belgiaan, Norjasta Sveitsiin ja Unkariin. Vilpitön hatunnosto heille jokaiselle halusta ja kyvystä sopeutua uusiin ympäristöihin!

Mitri Pakkanen, Monza