Kymmenen kysymystä:

Lampi hyvillä mielin Hollannissavekanetti1.jpg


Sveitsin pääsarjassa tammikuusta 2007 kuluvan vuoden kevääseen pelannut Veli Lampi, 26, allekirjoitti hiljattain 2+1-vuotisen sopimuksen hollantilaisseura Willem II:n kanssa. Orsa Sportin pelaajatalliin kuuluva laitapuolustaja edusti Sveitsissä FC Zürichiä ja pelasi viime kauden loppupuoliskon vuokralla FC Aaraussa.


- Saavuin Hollantiin pari viikkoa sen jälkeen, kun joukkue oli aloittanut harjoituskauden. Olen saanut täältä tosi hyvän ensivaikutelman. Kaikki ovat ottaneet minut erinomaisesti vastaan. Olemme harjoitelleet kovaa, ja olen itsekin pääsemässä pikkuhiljaa hyvään kuntoon, Lampi kertoo.


FC Zürichissä Sveitsin mestaruuden vuosina 2007 ja 2009 voittaneen Lammen lisäksi Willem II:ta edustavat suomalainen maalivahti Niki Mäenpää ja laitapelaaja Juha Hakola. Tilburgilaisseura sijoittui Hollannin pääsarjassa viime kaudella seitsemänneksitoista ja säilytti paikkansa Eredivisiessä vasta karsintojen kautta.


- Joukkueen tasoa on vaikea verrata Hollannin muihin seuroihin, koska en tunne vielä maan pääsarjaa. Olemme esittäneet harjoituspeleissämme lupaavia otteita. Joukkueessa on paljon nuoria ja taitavia pelaajia, Lampi jatkaa.


- Harjoittelussa ei ole suuria eroja aiempiin seuroihini, mutta täällä keskitytään esimerkiksi Sveitsiin verrattuna enemmän laatuun kuin määrään. Virheisiin puututaan herkästi.


Lampi kuuluu myös Suomen A-maajoukkueen runkomiehistöön. Veikkausliigassa VPS:aa ja HJK:ta edustanut puolustaja hakee Willem II:sta säännöllistä peliaikaa vakiinnuttaakseen paikkansa maajoukkueen avauskokoonpanossa.


- Joukkueessamme on kolme oikeajalkaista laitapakkia. Olen ymmärtänyt, että peliaikaa olisi tiedossa sekä oikealla että vasemmalla. Maajoukkueen kannalta olisi ihanteellista, että pelaisin mahdollisimman paljon oikealla, joka on luonnollinen pelipaikkani. Tärkeintä on kuitenkin saada säännöllisesti vastuuta.


Orsa Sport toivottaa Veli Lammelle onnistumisia ja menestystä kaudelle 2010-11!


23.7.2010