Odotus on ohi, Robin palaa kentille viikonloppuna

,

OrsaSportin ja Panathinaikoksen keskikenttäpelaaja Robin Lod on luuduttanut itsensä pelikuntoon ja on joukkueensa mukana vieraspelissä Skoda Xanthia vastaan.

– En ole loukkaantuneena ollut, joten minulle pitkä ja pitkä (ainakin itselleni viimeisten vuosien huomioituna) loukkaantuminen on takana ja vihdoin viimein olen taas joukkueessa ja pelikunnossa. Viime viikolla otetut kuvat näyttivät positiivisilta ja murtuma kylkiluussa on täysin parantunut. Olen harjoitellut reilun viikon joukkueen kanssa ja olisin halunnut pelata jo viikonloppuna, sillä on tuntunut itselleni todella hyvältä tehdä taas sitä mistä tykkää eli pelata jalkapalloa!

Panathinaikoksella on kovat paineet, mutta harjoituskentällä kaikki toimii. Eurolohkovaihe paikan menettäminen oli iso isku kaikille.

– Nyt vain nopeasti täyteen pelikuntoon ja sitten auttamaan joukkuetta kohti mestaruustaistelua. Mestaruus on ainoa tavoite nyt todella harmillisen tippumisen jälkeen europeleistä. Totta kai myös Cup on tärkeä. On upeaa olla lauantaina tärkeässä vieraspeli ennen maaottelutaukoa, voitto ja sitten lisää harjoittelua niin, että olisin täydessä kunnossa. Kun on ne jatkokarsinnatkin sitten!

Toinenkin suomalaispelaaja saattaa siirtyä Ateenaan.

– Tyttöystäväni menee maanantaina harjoittelemaan paikallisseuran kanssa. Saa nähdä tuoko try-out sopimusta…

OrsaSport toivottaa Robinille onnea paluuseen.

Robin Lod Panathinaikos FC (GRE)

Profiili

Robin Lod