|
Laukaus: 1. Kuka on kautta aikain mielestäsi paras maalivahti?
Mielestäni Peter Schmeichel oli parhaista parhain. Erikoinen torjuntatyyli yhdistettynä järkyttävään voitontahtoon teki minuun suuren vaikutuksen. Dominoi Man Unitedin maalia vuodet ja voitti melkeinpä kaiken mitä voi voittaa.
Laukaus: 2. Miten sinusta tuli maalivahti, jos ei olisi tullut niin mitä?
Muistan kun 6 vuotiaana olimme jossain turnauksessa ja oltiin hävitty kaksi ensimmäistä ottelua melko rumilla lukemilla. Valmentaja kysyi että kuka haluaisi kokeilla viimeisessä matsissa että tarttuuko koppi. Minä halusin ehdottomasti kokeilla ja äiti kaahasi urheilukauppaan ostamaan näppylähanskat, peli päättyi 0-0 ja siitä lähtien paikkani on tähän päivään asti ollut maalissa. Jos en pelaisi maalissa niin varmasti koohottaisin kärjessä huonolla menestyksellä!
Laukaus: 3. Ketä pidät kotoisessa Veikkausliigassa vaarallisimpana kärkipelaajana?
Timo Furuholm on aina ollut epämiellyttävä vastustaja. Hän osaa viimeistellä ja haistaa paikat. Hirveä himo maalintekoon näkyy pelityylistä, kaikki pallot ja tilanteet pyritään päättämään maalin.Lisäksi ärsyttämisen jalo taito löytyy.
 Laukaus: 4. Mikä on oudoin päästämäsi maali?
Ei ehkä niin hirveän outo kuitenkaan mutta 21 vuotiaiden em-kisoissa sain pelata viimeisen ottelun Espanjaa vastaan ja tilanteita vyöryi melkoiseen tahtiin kohti meidän maalia. Olin päässyt hyvään vireeseen ja tuntui että ei ne mistään saa mulle maalia. Noh heille tuomittiin vapari reilusta 20 metristä ja haistelin ihan oikein minne veto lähtisi, en aivan ehtinyt laukaukseen enkä tiennyt minne se osui ennen kuin tajusin että se kimposi ylärimasta minun takaraivooni ja siitä maalin. Fiilis oli hölmistynyt ja turhautunut.
Harhasyöttö: 1. Mitä pakkaisit mukaasi autiolle saarelle, jos saisit veskahanskojen lisäksi ottaa mukaasi kaksi muuta esinettä?
Jos veskahanskat olisi jo mukana niin eiköhän sinne pitäisi sitten ottaa messiin myös pallo ja naispuolinen hyökkääjä.
Jukka Lehtovaaran maalivahtikoulu järjestetään tänäkin talvena Eerikkilän Urheiluopistolla 27.-29.12. Lisää tietoa leiristä sivuiltamme! |