Suomi jäi Venäjän jalkoihin
Eilen Eerikkilän Urheiluopistolla pelatussa harjoitusmaaottelussa Venäjää vastaan Suomen joukkue sai kylmän suihkun. Suomi ei pystynyt hyödyntämään maalintekopaikkojaan toivotusti ja 3-1 häviö ei ollut tyydyttävä tulos.

Ottelussa nähtiin kuitenkin ensimmäisen puolen tunnin aikana myös hyvää peliä.

- Ensimmäinen puolituntinen oli tosiaan hyvää peliä meiltä, itselläkin peli sujui pitkästä aikaa maaottelussa. Ensimmäisen puoliajan lopussa kuitenkin alettiin etsimään liian hitaasti syöttösuuntia ja pelaamaan liian vaikeasti, kertoo Leena Puranen pelin kulusta.

- Oma pelimme sekosi vielä enemmän toisella puoliajalla, kun Venäjä selkeästi pisti lisää voimaa rattaisiin ja puolustuspelimme ei enää pysynyt kasassa.

- Ongelmamme on kun pelissämme tapahtuu notkahdus alaspäin, niin emme ole vielä löytäneet uutta vaihdetta oman pelimme nostamiseksi takaisin toivotulle tasolle näissä tilanteissa. Hävisimme etenkin toisella puoliajalla paljon 1v1-tilanteita, joista Venäjä pääsi rankaisemaan. Parhainta pelissä oli kuitenkin ensimmäinen puoliaika, jossa nähtiin että pystymme pelaamaan hyvää futistakin kun vaan laitetaan pallo nopeasti liikkeelle ja pelataan helppoja syöttöjä, Leena lisää.

Orsan pelaajista kentällä nähtiin myös aloituskokoonpanossa Purasen lisäksi Essi Sainio. Naisten maajoukkueen pelit ja tärkeä valmistautuminen tuleviin EM-karsintaotteluihin jatkuu 28.2. kun Suomi kohtaa Englannin Cyprus Cupin ensimmäisessä ottelussaan Kyproksella.

17.02.2012