Riku järjesti itselleen mukavat synttärit

,

OrsaSportin ja IFK Göteborgin Riku Riski vietti sunnuntaina upealla tavalla 26-vuotissyntymäpäiviään kun paikallisvastustaja Häcken kaatui komeasti 4-0.

– Oli tärkeää voittaa monessakin mielessä huonosti menneen Malmö ottelun jälkeen. Paikallispeli, tiukka sarjatilanne ja nyt olemme jälleen oikealla tiellä. Johdamme sarjaa, joten olemme luottavaisia ja menemme peli kerrallaan. Nyt vähän paremmin joukkueeseen tutustuneena pystyn sanomaan että omaa peliä pelaamalla pystymme pitämään sarjajohtajan paikan loppuun asti.

Yli kolmetoistatuhatpäinen katsomo sai nähdä sinivalkoisten hallitsevan täysin ottelua. RR10 alkaa päästä mukaan Enkeleitten pelaamiseen.

– Oma pelini oli nyt paljon parempaa, vain maalit puuttuvat edelleen. Vaikka joukkue tekikin neljä hienoa maalia haluan nyt avata itsekin maalitilini uudessa seurassa. Turha selittää muuta, asia vaivaa, mutta samalla uskon, että näin kun jatkan niin paikkoja ja maaleja tulee.

RR oli kuitenkin ratkaisemassa peli heti alussa, kun Häckenin Jasmin Sudic kaatoi göteborgilaistuneen turkulaisen todellisella kaadolla.

– Kova taklaus ja suora punainen, lensin komeasti ja pääsimme pelaamaan vajaata Häckeniä vastaan jo puolen tunnin jälkeen. Ensimmäinen maali tuli sitten minuutteja myöhemmin (37min). Vaikka taklaus tuli kovassa vauhdissa, niin onneksi ehdin hieman reagoimaan ja väistämään. Tuossa tilanteessa oli onnea matkassa, sillä siinä olisi voinut huonolla tuurilla käydä todella pahasti.

Voittokanta, uusi numero ikään ja kohti jatkoa, iloisena, totta kai.

– Odotan innolla ensi viikon cup-ottelua (Kristianstads FF). Sunnuntaina sitten taas Allsvenskania, hakemaan kolmea pistettä ja ensimmäistä omaa täysosumaa!

OrsaSport onnittelee Rikua voitosta ja toivoo upealle turkulaiselle elämän parasta vuotta.

Riku Riski HJK

Profiili

Riku Riski